Itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa pohdintaa monimuotoisesta Suomesta.
Katsoin monen muun tavoin Linnan juhlia suomalaisen perinteen mukaan. Jostain syystä ärsyynnyin siitä, että vieras ei kätellyt presidenttiämme. Kysehän oli kuitenkin maamme itsenäisyyspäivän juhlinnasta ja kansallisesta perinteestä. Kättelyä katsotaan ja kättelemättömyys on poikkeama. No big deal. Sehän on vain kättely. Vai onko? Miksi sitten meni ns. tunteisiin?
Puhuimme tästä useamman tuttavan kanssa, ja yhteinen kokemus oli, että se tuntui epäkunnioittavalta.
Toisaalta, maassamme on laeilla suojattu uskonnon vapaus ja yhdenvertaisuuslaki. Ketään ei voi pakottaa kättelemään, sekin on ymmärrettävää.
Silti tämä kaihertaa.
Päällimmäisenä ehkä itselläni on tunnne, miten omassa maassa joutuu jatkuvasti sopeutujan asemaan. Meilläkin on tapoja ja perinteitä, joita on oikeus puolustaa. Kuten vaikka kättely itsenäisyyspäivänä.
Päinvastoin kuin yleensä oletetaan, uskonto ei pakota ketään olemaan kättelemättä. Se on vakaumuksellinen valinta. Asiasta on toki kohteliasta sopia etukäteen ja näin tehtiinkin.
Miten asia sitten olisi voitu viestiä toisin, jotta kohulta olisi vältytty?
Jos kerran tasavallan presidentin kansliassa oli tieto, että tällainen poikkeama on tulossa, niin olisiko siitä voitu briiffata YLEn juontajia suoraan lähetykseen pehmentämään katsojien reaktioita? Vai onko uskonto tässäkin salassapidettävä tieto, kunnes se lävähtää ruudun kautta silmille - pyytämättä ja yllättäen?
On aika kohtuutonta odottaa, että tavan suomalainen TV-ruudun äärellä tietäisi muslimien kättelysääntöjä. Kyllä ruudun takaa lähetystä katsotaan omien kulttuuristen linssien läpi. Ja saakin katsoa.
Hyvä kysymys toisaalta on myös se, miksei muiden kättelemättömien ele noussut kohuksi. Ja nyt kun kättelysääntö on kansan tiedossa, niin mikä muuttuu vaiko mikään?
Sitten on työelämä ja monikulttuurisuus ja kansainväliset tiimit.
Millaisia kättelykäytänteitä ja ohjeistuksia on yrityksissä, jotta ei vaikkapa rekrytoinnissa saa syrijntä syytettä, jos työnhakija kieltäytyy kättelemästä eikä tule valituksi? Onko työnantajalla oikeus valita heidän yrityskulttuuriinsa sopivat työntekijät? Kuinka paljon uskonto saa määrittää työpaikan kulttuuria? Ruotsissahan tästä on ennakkotapaus tuomioistuimessa.
Lähinnä olo on hämmentynyt.
Uskonto on Suomessa yksityisasia. Kulttuuri on toinen asia. Se miten uskontojen monimuotoisuus näkyy työpaikoilla ja muissa julkisissa tiloissa on ihan relevantti keskustelu. Se ei saa olla tabu. Suomalaisena haluan puolustaa suomalaisia kulttuurisia rajoja. Mielestäni siihen meillä on ihan täysi oikeus.